perjantai 21. tammikuuta 2011

Äitikerhon ompeluseuran tuotoksia

 Vietettiin hyvässä seurassa tänään kahden äititutun kanssa ompelupäivää meillä. Vauhtia hidastaneista lapsista huolimatta saatiin tosi paljon aikaan! Nämä kaikki tehty siis tänään. Hämmästytin itsenikin!

Ylläolevien ruskeiden velourhousujen taskujen kanssa meni aikaa ja hermot, mutta ehkä nekin käyttöön pääsevät. Koko n.104cm.
 Vaaleanpunaiset velourhousut näyttävät kuvassa lahkeista ihan eri pituisilta. Koko piti olla 110cm, mutta mimmille ne saattavat sopia parin vuoden päästä... Onpahan kasvunvaraa, hih, taloudellista!
 Työkoneet on Ikasyrin singletrikoota. Tosi ohutta ja varmasti ihanaa päällä, mutta tuskaista ommeltavaa tällaiselle amatöörille. Helma on tehty nyt sillä mun kaipaamallani kaksoisneulalla. Vähän harjoittelua vielä vaatii, mutta aika kivaa jälkeä sillä sai aikaiseksi.
 Ja kun nyt tuskaisiin ommeltaviin päästiin, niin tämän Myllymuksujen piparikukka joustofroteen kanssa täällä kuultiin melkoista pärinää! Se venyy ja paukkuu joka suuntaan ja AARGH! Ihana kuosi, ehkä ostan valmiina mekon ensi kesäksi jos ei tämä tule käyttöön.
 Raitajoustofrotee Kangastukusta. Mukavan paksua ja pehmeää, ja ihanat värit.
 Sukellusveneitä oli jämä josta riitti juuri ja juuri 98cm shortseihin. Ihmettelin mistä ihmeestä naapuri oli löytänyt kivan shortsikaavan. Sehän oli yhdestä Ottobresta joka oli multa naapurilla lainassa...
 Isompia shortseja (N)Eurokankaan joustofroteesta.

 Hame piparikukasta oli yhteistyöhaluisempi kuin liivimekko, tämä vaikutti ihan toimivalta.
 Kokeilin noita suurimpia nappeja ponnareiksikin ja ihan hauskalta tuokin näyttää.
Välipaloina syntyi vielä muutama pussukka - hermolepoa ommella näitä verrattuna esim. tuohon hermoja kiristelleeseen piparikukkaan.

Tosi hyvä päivä oli! Talo on kuin räjähdyksen jäljiltä ja lapset söivät Saarioisten äitien tekemää ruokaa tänään, mutta kaikkeahan ei voi saada?

5 kommenttia:

  1. Kuulostaapa tosi hauskalta tuollainen yhteinen ompelupäivä! Ja tosi paljon olet saanut aikaiseksi. Muistatko mistä Ottobrestä tuo shortsikaava on?

    VastaaPoista
  2. Oletpas saanut paljon aikaiseksi. Pitäs varmaan itekki hommata ompelukavereita, jos se tekis työskentelystä tehokkaampaa ;) Tuntuu etten taas kykene muuhun kun toisten blogien ihasteluun ja omat koneet pölyttyy tuolla...

    VastaaPoista
  3. Vau, ootpas ollut tosi tehokas! Ihania ompeluksia! Nuo ylimpien housujen taskut näyttävät ainakin kuvassa tosi hyviltä.

    VastaaPoista
  4. rusina shortsikaava on Ottobre 3/07. Kokoja on 74-110cm, mutta koska tuo on tosi leveä kaava niin menee varmaan aika paljon pidempään kuin 110cm asti!

    VastaaPoista
  5. Kiva blogi sulla! ja niiiiin paljon olen taas inspiroitunut kaiken maailman ompeluksiin, kun tätä pläräsin läpi. Kiitos :) Jatka samaa linjaa "tykkäyspeukku"

    VastaaPoista