keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Ajantappoa kankaita painaen ja tunnustus

 Huomenna on taas äitien ompelupäivä! Ihanaa, en malta odottaa! Iso kasa leikattuja projekteja odottaa... Odotellessa purin energiaa painamalla muutaman vaatteen ja tiskirätin. Ruskeat kukot syntyivät vahingossa - piti tehdä oranssia ja mustasta lipsahti vahingossa muutama tippa liikaa.
 Kokeilin myös Emon valmiita peittovärejä. Näitä hopeansävyisiä ostin Tampereen käsityömessuilta jo syksyllä. Tosi hauskaa jälkeä, mutta seulaan jumittivat kiinni ihan totaalisesti. Ehkä näiden kanssa pitäisi olla suurempi reikäinen seula?
 Näitä siipiä olen suunnitellut jo kauan. Ajatuksena oli, että kun lapset singahtelevat kuin pienet puput, siivet selässä kertoisivat vauhdin määrästä. Erään surullisen tapahtuman johdosta en halunnut siipien muistuttavan tippaakaan enkelin siipiä, joten näistä tuli nyt tällaiset linnunsiivet. Yhden ruskean bodynkin painoin ja luulin sen kuvanneenikin, mutta kuvaa en löydä enää mistään. Ruskealla pohjalla varsinkin siivet näyttivät tosi makeilta!
 Kevät tulee ja keltaisen kaipuu! Tilailin vähän keltaisia kankaita housuiksi ja mekoiksi, ja niitä odotellessa tein keltaisia maatuskoja.

 On varmaan syy siihen etten neulo :D Ei ole mun laji. Mimmi halusi kaulaliinan ja juuri ja juuri sen verran sain aikaiseksi jämälangoista. Vaaleanpunainen loppui kesken eikä sitä tietenkään ollut enää missään, joten vaihdoin sitten kirkkaampaan punaiseen. Eteen solmittuna värit näyttävät ihan hauskalta, mutta ehkä pikkuveljen huivi syntyy ompelukoneella!
Lumiidalta sain tällaisen tunnustuksen. Se on ensimmäinen ja olen otettu! Kiitos siis Meerille, joka viiden lapsen äitinäkin ehtii taikoa blogiinsa vaikka mitä ihanaa! Tällainen keskiverto kahden lapsen äiti voi vain ihailla...
Tässä pitäisi kertoa seitsemän asiaa itsestään:

1. Jos neulomisessa olen keskivertoa surkeampi, en kertakaikkiaan yhtään osaa virkata. Shame on me.

2. Olen myös surkea leipuri - kylään tulevat voivat olla varmoja, että täältä saa suklaakakkua. Nimenomaan sitä yhtä, lisää-vain-vesi-mallia jossa on vain 9% rasvaa...

3. Pidän älyttömästi upean epäsovinnaisesta Californication-sarjasta. I love you Hank Moody!

4. Lempiherkkuni on Ben&Jerry's Phish Food, jota syön salaa lapsilta...

5. Sain kutsun yläasteen luokkakokoukseen enkä keksi yhtään syytä miksi mennä.

6. Olen täydellisen kaupunki-ihminen, asun täysin landella. Ristiriita hajottaa pään!

7. Olen myös täysin surkea tietotekniikan kanssa, mutta onneksi minulla on pätevä mies ja ylipätevät siskonpoika ja isoveli.

Tämän saisi jakaa eteenpäin 15 blogille. Skippaan sen ja sen sijaan kehoitan vierailemaan kolmessa ehdottomassa suosikkiblogissani!

Jaanamaa - psykedeelisen taitava neuloja ja esteetikko!
Villapata kiehuu - mieletön ideapankki!
Project Mama - verbaalista ilotulitusta ja ekoelämää!

Enjoy!

2 kommenttia:

  1. Ihania painatuksia :)
    Minä kans nyt harjoitelltu seulalla painantaa.
    Peittovärit tarvitsevat tosiaan harvan seulan.

    VastaaPoista
  2. Ihania painatuksia jälleen! Noita mäkin haluaisin tehdä, mutta en vaan saa aikaiseksi pistää painopajaa pystyyn. Lintusten siivet on upeat!
    Ja kiitti upeista ylisanoista :) Katsotaan, suoritanko paljastuksia, mä oon yleensä ollut näissä niin laiskamato...

    VastaaPoista