tiistai 24. tammikuuta 2012

Leijonia pienille

 Löysin taas kirpparilta puoli-ilmaiseksi vauvanvaatteita. Suurin osa taitaa olla äitiyspakkauksesta peräisin. Näitä on kiva tuunata - materiaali kun on edullista, parhaimmillaan jopa ilmaista ja kädenjälki tulee kivasti näkyviin. Aina yhtä kivaa bongata näitä tuttujen vauvoilta :D
 Nämä keltaiset pöksyt olivat muuten yhdet mun suosikit kun mimmi oli vauva. Pienenä mimmin leijona oli lennoja, ja nyt se sama mimmi on jo varsinainen jääprinsessa jolla heiluu ensimmäinen hammas...
 En tajunnutkaan, että uusissa pakkauksissa on ihan reippaitakin värejä.


 Tiskirättejä tuli tilattua kimpassa taas iso kasa.
 Samalla tuli saumuroitua iso kasa bambujoustiksien jämiä räteiksi.

Isomman kuvan painaminen tällaisiin miniatyyripöksyihin olikin vähän haastavaa...

Ompeluiden saralla on hiljaisempaa. Mulla on talvikooma. Väsyttää! Mahtava ilouutinen oli kuitenkin sunnuntain vaali-ilta, jolloin avoin ja suvaitsevainen Suomi näytti maailmalle ettei koko maa ole viime kevään eduskuntavaalien jalanjäljissä persuittunut. Henkilökohtaisesti en pidä Soinilaista populismia yhtä suurena uhkana kuin kakkoskierroksen edustajan jatkuvan talouskasvun ihannetta. Tätä olisi kiva jauhaa, mutta koska tämä on käsityöblogi jätän sen muille areenoille. Hienoa kuitenkin seurata tätä kansanliikettä! Parin viikon päästä jännätään!
Kuva by Ninni Aalto

6 kommenttia:

  1. Tosi pienellä saa 'tylsistä' vaatteista kivoja! Mun silmää eniten miellyttää noi beiget housut joissa puu/lintu painatus.

    VastaaPoista
  2. Meilläpäin on kanssa painokärpänen iskenyt, kaikki kiitos siitä kuuluu sinulle! :) Haavistoa liputamme myös, ehkä se voi olla mahdollista kun tarpeeksi moni uskoo ja äänestää. :)

    VastaaPoista
  3. Sun painamat kuvat on kyllä mielettömän hienoja ja taidokkaita.

    VastaaPoista
  4. Oi kun on nättejä! Mitä värejä käytät painamiseen?

    VastaaPoista
  5. Kiitos ihanat! Hanna mulla on Emo-tuotannon värejä, tai siis emulsiota ja pigmenttejä. Tosi helpot käyttää, säilyvät hyvin ja sävyjä on just niin paljon kuin mielikuvitusta. Tykkään!

    VastaaPoista
  6. Ihania! Joutaisko sulta leijonastensiili lainaksi? En jaksais näpertää yhtä tai kahta painatusta varten :)

    VastaaPoista