keskiviikko 17. elokuuta 2011

Juhlafiiliksissä!


 Viime viikonloppuna vietettiin kaverin synttäreitä - loistavat juhlat olivatkin! Sankarilla oli tarve keittiöpyyhkeille, ja toiveena jotain itsetehtyä joten sitä sitten. Pussukan koristelin tällä kertaa tekstillä. Helsingissä notkuin Sinellissä, ja sieltä ostin leimasintyynyn kankaalle, ja sieltä myös nuo kirjainmuotit (tai miksi niitä nyt ikinä kutsutaankaan, en mä vaan tiedä. Leimasimet?). Aika hauskaa hommaa, luulen että näitä tekstejä tulee muuallakin käytettyä. Sanottavaahan riittäisi!

Pyyhkeitä en saanut aikaiseksi ommella itse, joten apuun Finlayson. Näihin tein vielä pariksi matching tiskirätit. Keski-ikäistä sanon minä! Oltiin muuten pari viikkoa sitten saman sankarin ja parin muun tutun kanssa turvesaunassa, vähän niinkuin näiden synttärien tiimoilta. Hurjan hieno kokemus!

Siskontyttö täytti myös vuosia, ja hälle tein lahjaksi Ifolorin kuvakirjaohjelmalla tuollaisen ideakirjan. Kuvat netistä, väliin voi sitten lisäillä omia idiksiä. Tuli niin hauska, että tilasin samanlaisen itsellekin... Itse sain Unelmien leikekirjan juurikin siskolta ja siskontytöltä joululahjaksi edellisvuonna, ja se on jo ihan pinkeänä kuvia ja tekstejä ja kaikenlaisia suttuja joista ehkä joskus tulee jotain.

Kivaa kun olette käyneet osallistumassa arvontaan! Lukijapalkki on tässä vähän kenkkuillut, mutta ei anneta sen häiritä.

7 kommenttia:

  1. Ai tuommosia kankaalle soveltuvia leimasintyynyjäkin on olemassa! Pääsi heti ostoslistalle.

    VastaaPoista
  2. Sinulla on aivan ihania itsetehtyjä juttuja blogissasi! Pidämme joulumyyjäiset siskojeni kanssa Tampereella ja sinun tuotteesi sopisivat sinne todella hyvin joukkoon. En tiedä missä päin Suomea majailet, mutta jos olet kiinnostunut myyjäisistä, niin laita viestiä: sisustushattara@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Olipas hassu huomata että tuon ideakirjan kannessa on yksi mun kuva! :D Tai siis mun tekemiä juttuja.

    VastaaPoista
  4. Tanja - joo, eikä ollut edes pahan hintainen - muistaakseni joku n.8€.
    Petra Ilona - mä oonkin sun blogin kantis :D

    VastaaPoista
  5. Joo, nainen on taas vähän värkänny :) Tuo puu on aivan ihana kuva!! Mahtaisko sillä tulla pienen pieneen kietaisupaitaan ilmettä?!

    VastaaPoista
  6. Sari - puu voi olla vähän iso pieneen bodyyn, mutta kaverille painoin miniyökkärin selkään ton ja tuli aika kiva...

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista